Ajan päivin, ajan öin

Viime aikoina liikennepoliittista keskustelua on hallinnut se, kuinka autoilua on yritetty monilta tahoilta rajoittaa, vedoten sen haitallisiin vaikutuksiin tilankäytössä, ilmanlaadussa ja ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Joiltain osin nämä ihmiset ovat oikeassa. Osa perusteista on aivan järkeenkäypiä, osa taas tuntuu hyvinkin ideologisilta. Samaan aikaan on olemassa äänekäs joukko autoilun puolustajia, joka vetoaa autoilun välttämättömyyteen ihmisten työssäkäymisen, harrastamisen ja arjen pyörittämisen mahdollistajana, sekä asiakkaille keinona tavoittaa yritykset. Nämä ihmiset ovat hyvinkin pitkälti oikeassa. Heidän argumenttinsa ovat lähes täysin järkeenkäypiä, ja vain vähän, jos lainkaan, ideologisia. 

Ja siinä se ongelma onkin. Autoilun välinearvon korostaminen saa hyvin monet autoilun puolustajat näyttämään siltä, että he voisivat ilomielin luopua autoilusta, jos työssäkäynti, harrastaminen ja arjen pyörittäminen tulisi sujuvasti hoidetuksi ilman autoa. Sinänsä sellainen tilanne olisi hieno – ilman autoa pärjääminen avaa tietysti lisää mahdollisuuksia meille kaikille liikkua paikasta toiseen. Tykkään itsekin kävellä moniin paikkoihin, ja olen innokas pyöräilijä – niin omalla kuin kaupunkipyörälläkin. Olen myös sitä mieltä, että sivistyneeseen kaupunkiin kuuluu toimiva joukkoliikennejärjestelmä. 

Autoilulla on kuitenkin paikkansa yhteiskunnan ja kaupungin arjessa, eivätkä liikkumismuotojen edut ole ollenkaan niin ristikkäisiä kuin voisi kuvitella. Itse en suostu näkemään autoa vain arjen pyörittämisen välinearvona tai liikkumisen helpottajana. Suhtaudun autoiluun ylpeän ideologisesti. 

Autoilu on kaikkien liikkumismuotojen joukossa oodi yksilönvapaudelle. Se on ainoa tapa liikkua (myös pidemmille matkoille mielekkäällä nopeudella) jota käyttäessä voi matkustaa juuri sieltä, mistä haluaa juuri sinne, minne haluaa. Juuri silloin, kun haluaa. Juuri sitä reittiä, mitä haluaa. Juuri niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluaa matkustaa. Autoilija ei ole riippuvainen muiden rakentamien joukkoliikennejärjestelmien toimivuudesta tai aikatauluista. Teiden rakentamisesta autoilija on riippuvainen, mutta edes niiden ylläpidon häiriintyminen ei kovin nopeasti autoilua pysäytä. 

Yksilönvapauden ja individualismin vankkumattomana kannattajana on vain loogista, että pidän autoilusta. Moni kollektivistisempi (usein punavihreä) poliitikko vastustaa autoilua vedoten sen ympäristövaikutuksiin ja tilantarpeeseen, mutta en ihmettelisi, vaikka taustalla olisi myös halu tehdä kaikki kansa riippuvaisemmaksi julkisen vallan tuottamista kollektiivisista liikennepalveluista. 

Lisäksi autoilu on parhaimmillaan uskomattoman hauskaa puuhaa. Itse nautin valtavasti autolla ajamisesta. En oikeastaan osaa kuvitella parempaa tapaa viettää kesäpäivää kuin kevyt kaksipaikkainen auto ja kumpuileva, hiljainen mutkatie maaseudulla. Monte Carlon katujen kiertely superautoja kuvaten vastaa käsitystäni loistavasta lomasta, niitä reissuja muistelen lämmöllä. Autot ja autoilu ovat osa identiteettiäni, ja tulevat aina olemaan. En edes seuraa juuri muuta urheilua kuin F1-sarjaa. Uskon myös, että moni moottoripyöräilijä allekirjoittaa nämä havainnot oman lajinsa puolesta. Vaikka itse en olekaan vielä kerennyt hankkimaan kokemusta moottoripyöräilystä, puolustan myös heidän laiminlyötyjä oikeuksiaan liikennesuunnittelussa. 

Olen aina kuolannut nopeita ja ajettavuudeltaan hauskoja autoja, ja toisaalta myös järeää raskasta kalustoa. Siksi tykkäsin kovasti kahdesta viime kesästä, joiden ajan ajoin rahtia kuorma-autolla, sekä varusmiespalveluksestani, jossa pääsin ajamaan kaikenlaisia vähintään kuusipyöräisiä vekottimia. Tavaraliikenne ja sen sujuvuus ovat muutenkin lähellä sydäntäni, ja niiden eteen haluan myös tehdä töitä kaupunkipäättäjänä. 

Autoilu voi olla hauskaa, vaikka ei itse ajaisikaan – joskin minun on ammattikuljettajana hyvin vaikea nauttia toisen kyydissä istumisesta. Hyvien ystävien kanssa autoileminen isänmaan metsämaita tai vaikka Espanjan Aurinkorannikkoa pitkin on kokemus, josta voisi joukkoliikenteellä liikkuessa vain haaveilla. Ei nopeimmassakaan junassa tai ovelta ovelle vievässä bussissa voisi soittaa täysillä mitä kummallisinta musiikkia tai puhua mistä ikinä sattuu huvittamaan, ainakaan vaikuttamatta typerältä.  

Mitä haluan sanoa jakamalla näitä kokemuksiani ja näkemyksiäni? Ennen kaikkea sen, että autoilulla on ilmeisen yksilöiden elämän sujuvuuteen ja yhteiskunnan toimivuuteen liittyvän välinearvonsa lisäksi ideologista itseisarvoa yksilönvapauden edistäjänä ja hyvinvoinnin ja elämänlaadun edistäjänä. Autoilua puolustavat tahot tekevät ihan hyvää työtä, mutta kaipaisin arjen pyörittämiseen liittyvän puheen rinnalle puhetta yksilönvapaudesta ja ajamisen ilosta. 

Tässä kohtaa moni varmasti miettii, että entä sitten ilmasto ja kaupunkien ilmanlaatu? Olenko ilmastodenialisti, tai enkö välitä hengitysilmamme laadusta? En ole, ja välitän. Pidän ilmastonmuutosta yhtenä aikamme suurimmista uhista. Lisäksi on sanomattakin selvää, että kaupunkien ilmanlaadun paraneminen on toivottava kehityssuunta. Autot kuitenkin sähköistyvät tällä hetkellä häkellyttävää vauhtia, joten autoilu itsessään ei tulevaisuudessa tuota ilmastoa tai ilmanlaatua uhkaavia päästöjä. Sähkö tietysti täytyy tuottaa jotenkin, mutta se on koko yhteiskunnan, ei vain autoilun kohtalonkysymyksiä. Itse kannatan lämpimästi ydinvoimapainotuksen lisäämistä energiantuotannossa. 

Lähtökohtaisesti olen ollut sitä mieltä, että autossa täytyy olla vetävät takapyörät, kolme poljinta ja alkukantaisia vaistoja herättelevät moottori- ja pakoäänet. Näistä kriteereistä voin ilmaston vuoksi tinkiä, mutta itse autoilusta en. Eikä se ole edes tarpeen. 

Moni on myös sitä mieltä, että autot vievät kohtuuttomasti tilaa kaupunkiympäristöstä. Olen osittain samaa mieltä – minusta tiiveimmät ydinkeskustat ovat aluetta, jossa pysäköintiä ja autoilua voisi hyvin rajoittaa niille, joiden siellä aidosti täytyy autoilla. Tämä helpottaisi asukkaiden sekä joukko- ja tavaraliikenteen toimintaa. Helsingin keskustan alle rakentaisin mieluusti keskustatunnelin ja paljon lisää maanalaista pysäköintitilaa. Espoossa, jonka asioihin voin valituksi tullessani jopa vaikuttaa, voisi ottaa monissa keskuksissa mallia Tapiolan keskustasta, jossa on sujuvaa ajaa maanalaiseen parkkihalliin asioita hoitaessaan tai vaikka metroon vaihtaessaan. Muualla Espoossa ja Suomessa tilanpuute tuntuu erikoiselta argumentilta – Suomessa on tälle väki- ja automäärälle aivan tarpeeksi tilaa, ja markkinatalous kyllä hinnoittelee sen oikein, jos annamme sen toimia. 

Tietysti on selvää, että auton jättäminen keskustaan joko vie tilaa maan pinnalta tai jos sen saa maan alle, on luolan louhinta aiheuttanut lisää kustannuksia. Minusta on kohtuullista, että tästä keskusta-alueen halutun maan vuokrasta tai rakennuskustannuksista peritään osa niitä käyttävältä autoilijalta. Yksityiset yritykset tekevät sen tietysti maillaan ja luolissaan omalla tavallaan. 

Ylipäätään kannatan lämpimästi tällaisten negatiivisten ulkoisvaikutusten hinnoittelua, ja mm. verotuksen painopisteen siirtämistä sen suuntaan, pois hyvien asioiden, kuten työn, verottamisesta – esimerkiksi kunnallisverosta. Liikennepoliittisesti poistaisin autoveron, sillä se edistäisi autokannan uusiutumista turvallisempaan ja vähäpäästöisempään suuntaan (ja tietysti halventaisi niitä hienoja autoja). Vastaavasti polttoaineveroa voisin nostaa, sillä se edistää samaa asiaa ja hinnoittelee tehokkaasti liikenteen negatiiviset ulkoisvaikutukset – polttoaineen polttaminen tuottaa saasteita ja päästöjä, ei mikään muu. Raskaalle liikenteelle soisin helpotuksia, sillä raskaan kaluston sähköistymisessä tulee kestämään vielä todella kauan. 

Nämä verotuskysymykset, tai jotkut muutkaan tässä kirjoituksessa nostetut asiat, eivät tietenkään ole kaupungin päätösvallassa, mutta edustavat samaa ajattelua, mitä kaupunginvaltuustossa voi edistää. 

Konkreettisesti aion valituksi tullessani kehittää liikenneolosuhteita Espoossa ainakin näin: 

  • varmistetaan pysäköintipaikkojen riittävyys mm. maanalaisilla ja kellareihin sijoitetuilla ratkaisuilla 
  • panostetaan liityntäpysäköintiin, ja edistetään sujuvaa vaihtamista liikennemuotojen välillä
  • luodaan kaupungin pysäköintialueille aikarajoitus- ja hinnoittelumalli, joka jättää paikat niitä oikeasti tarvitseville, kuten läheisten yrittäjien asiakkaille 
  • parannetaan pyöräteitä mm. edistämällä niiden erottamista jalkakäytävistä ja poistamalla reunakiviä 
  • edistetään kaikkia kustannustehokkaiksi todettuja raideinvestointeja
  • kehitetään tavaraliikenteen sujuvuutta laajentamalla kuorma- ja pakettiautojen oikeutta käyttää joukkoliikennekaistoja, kannustamalla kaavoituksella ja rakennusluvilla liikekiinteistöjen omistajia rakentamaan kunnollisia lastauslaitureita ja huoltopihoja, sekä edistämällä huoltotunnelien rakentamista ja välttämällä umpiteiden luomista

Eri liikkumismuotojen edut eivät ole ristikkäisiä, eikä niistä tarvitse sellaisia tehdä. 

Autoilu on itsessään arvokasta. Minä haluan puolustaa sen edellytyksiä. Yksilön vapautta liikkua, ajamisen iloa ja myös sitä arjen pyörittämistä ja työssäkäyntiä.  

Pidetään Espoon ja Suomen pyörät pyörimässä – sitä minä ajan päivin, ajan öin.

-Pekka