Rakkaudesta Espooseen

Espoo on minulle rakas kaupunki ja ennen kaikkea koti. Vaikka oma suhtautumiseni saattaa olla kotiseuturakkauden ja elämäntyylillisen yhteensopivuuden vuoksi vinoutunut, on Espoossa objektiivisestikin tarkasteltuna paljon hyvää. 

Toisin kuin usein kuulee, Espoolla on rikas historia – Espoon alueelta on löytynyt merkkejä asutuksesta jo kivikauden ajalta, Espoon nimi on ensimmäisen kerran mainittu kruunun asiakirjoissa jo vuonna 1431 ja Espoon Tapiola muodostaa ainutlaatuisen yhtenäisen esimerkin 1960-luvun puutarhakaupunkiarkkitehtuurista. Historia ei toisaalta ole Espoolle rasite, kuten se voi monille vanhoille kaupungeille olla. Espoo on suunniteltu ja rakennettu aikana, jolloin ihmisen elämäntapa on ollut melko lähellä nykyistä, minkä vuoksi esimerkiksi liikenneinfra vastaa Espoossa melko hyvin tämän päivän tarpeita – tai ainakin se on kohtalaisen helposti päivitettävissä niitä vastaavaksi. Espoossa ei ole tavaraliikenteelle haastavaa ahdasta vanhaa kaupunkia ja muutenkin kaupunki on tavaraliikenteelle ja siitä riippuvaiselle yrittäjälle varsin toimiva. Samaan aikaan Espoossa on kattava palveluvalikoima pienellä säteellä ja toimiva julkinen liikenne.  

Toinen Espoon vahvuuksista on ehdottomasti sen monipuolisuus. Kaunis kaupunkimme tarjoaa houkuttelevia asuinympäristöjä heille, jotka kaipaavat edullista opiskelija-asuntoa, kerrostaloasumista tiiviissä kaupunkiympäristössä, rivitaloasuntoa meren rannalla, omakotitalotonttia lähiluonnon ympäröimänä tai todellista maalaisidylliä kaukana hälystä mutta melko lähellä palveluja. Minä olen nähnyt ja kokenut Espoon laajuuden ja monipuolisuuden omin silmin ja aistein. Olen asunut rivitalossa Hannusjärvellä,  kerrostalossa Olarissa, omakotitalossa Friisilässä ja nyt kerrostalossa Otaniemessä. Espoossa ei ole yhtäkään postinumeroaluetta eikä varmasti montaakaan katua, joilla en olisi käynyt – sen ovat varmistaneet viimeistään ne kuukaudet, jotka olen työskennellyt kuorma-autonkuljettajana kappaletavarajakelussa. Puhuessani Espoosta tiedän, mistä puhun. 

Yksi vahvuus lisää? Koulutus. Opetuksen kehittämiseen on aina suhtauduttu Espoossa vakavasti. Tässä kaupungissa on aivan uskomattoman hyviä kouluja kaikilla asteilla. Itse sain kokea sen jo yläkoulussa, jonka kävin Olarin koulussa matematiikka-luonnontiedepainotteisella luokalla. Silloin Olarin yläkoulu ja lukio olivat kokonaisuus, joka jakoi tilat ja osittain henkilökunnan. Sittemmin Olarin lukiosta on tullut osa uutta Otaniemen lukiota, jossa arvokas työ saa jatkoa – sama pätee Olarin yläkouluun, josta tuli osa Olarin uutta peruskoulua. Lukion kävin talous- ja yhteiskuntapainotteisessa Etelä-Tapiolan lukiossa, jonka olemassaolosta ja menestyksestä olen alumnina ja espoolaisena hyvin ylpeä. Nyt opiskelen rahoitusta Aalto-yliopistossa, joka on itsessään tasonsa ja poikkitieteellisyytensä puolesta espoolainen koulutuksen menestystarina. 

Mitä muita vahvuuksia, heikkouksia, ominaisuuksia ja ilmiöitä Espooseen liittyy? 

Selkärepun selkään heitin, ja lähdin seikkaileen. Miksi reitin tunsin vain mä Espooseen? (1.)

Onko olemassa reittiä Espooseen? Vanhan legendan mukaan ei ole olemassa opastetta, jossa lukisi Espoo. Tämä on helppo uskoa, sillä mikään valtaväylä tai tärkeä rata ei pääty Espooseen, eikä Espoolla ole yhtä keskustaa, johon opasteet johtaisivat. Silti vuosikymmenten saatossa moni suomalainen on löytänyt tiensä Espooseen. Espoosta onkin tullut suomalaisten ja sittemmin myös ulkomaalaisten kulttuuristen alueellisten piirteiden sulatusuuni. Itsekin olen vasta ensimmäisen polven syntyperäinen espoolainen; vanhempani ovat kotoisin Tampereelta ja nykyisestä Savonlinnasta. 

Oman kokemukseni mukaan tämä on yksi Espoon kulttuurisista ja väestöllisistä vahvuuksista; monia espoolaisia yhdistää kyky ja rohkeus lähteä tavoittelemaan unelmiaan myös vieraalle paikkakunnalle, ja juuri tuo optimismi ja kunnianhimo yhdistävät espoolaisia yhä. 

Puheet espoolaisten juurettomuudesta tuntuvat minusta hyvin erikoisilta. Juuret syntyvät, kun kokemuksiin sisältyy muistijälkiä paikoista; kaduista, taloista ja vaikka metsistä. Kun on tehnyt ja kokenut vaikka mitä Espoossa melkein 23 vuotta ja kun suurin osa sosiaalisesta lähipiiristä on Espoossa, kokee kyllä vahvasti juurtensa olevan täällä. Minä muistan, miltä vanha kauppakeskus Lippulaiva näytti. Minä tiedän, miltä Suomenojan jätevedenpuhdistamo haisee. Miltä länsimetron asemien piipitys kuulostaa. Miltä Haukilahden uimarannan hiekka tuntuu. Miltä Olarin Panimon oluet, Kaisan Cafen korvapuustit ja Nuuksion tuoreet mustikat maistuvat. Ei ole mitään perustavanlaatuista syytä sille, ettei tätä Suomenlahden helmeä voisi pitää kotikaupunkinaan ja turpeena juurtensa välissä.  

Mä kotoisin oon Espoosta, mä osaan edustaa. Mä puhun itävaltaa, mä puhun belgiaa. (2.) 

Espoolaisiin on kautta aikain yhdistetty halua, tarvetta ja kykyä edustaa, aina väkinäisyyteen ja pinnallisuuteen asti. Jotain tietynlaista näyttämisenhalua ja polleutta ehkä itsekin Espoossa ja espoolaisissa tunnistan, mutta osa tästä stereotypiasta on väistämättäkin laskettava ulkopuolisen kateuden piikkiin. Kateudesta ja stereotypioista voi myös tehdä itselleen ja identiteetilleen vahvuuden ja rakennusaineen. 

Itse en ainakaan voi kuvitella olevani täysin espoolainen ellen kuule espoolaisuudestani säännöllisesti kuittailua. Sen voi ottaa ihan täysin kunnianosoituksena. Ja osoituksena siitä, että muualta kotoisin oleva näkee Espoon ja Helsingin välillä jonkin kulttuurisen eron – espoolaisuudesta kuittailua pidän kunnianosoituksena, mutta jos minua pidetään helsinkiläisenä, sattuu se syvälle sieluun.   

Joukkoliikennekulttuuri kangertelee, sehän espoolaismiehelle haittaa ei tee. Joka äijällä autossaan on iso vee- kasimoottori sillä jo pois pakenee. (3.)

Toinen espoolainen stereotypia liittyy autoiluun. Kovimman karikatyyrin mukaan Espoossa joka talossa on kaksi premium-luokan autoa, luultavasti Audia, joita käytetään jopa postin hakemiseen portilta. Onneksi todellisuus ei ole aivan tällainen, ja onneksi ajoittaisesta kangertelusta espoolainen joukkoliikennekulttuuri on siinä määrin kehittynyt, että monilla alueilla pärjää mainiosti ilman autoa – oma asuinalueeni Otaniemi on hyvä esimerkki tästä. Monien alueiden asukkaita joukkoliikenne voisi ilman merkittäviä resurssien lisäyksiä palvella paremminkin, ja tätä haastetta haluaisin Espoon tehokkaammin kartoittavan ja ratkovan, yhteistyössä HSL:n kanssa. 

Espoon vahvuus on silti se, että Espoossa on mahdollista, mielekästä ja kohtuuhintaista autoilla. Monet espoolaiset tarvitsevat autoa työntekoon ja mielekkään arjen pyörittämiseen, ja autoilun mahdollisuuksilla on arvoa itsessään. Autoilu jos jokin edustaa yksilöllistä liikkumisen vapautta, vapautta auktoriteettien hallitsemasta joukkoliikenteestä ja sen aikatauluista. 

Tarjoo palvelut rajalla, ihmiset vaik on muualla. Kaava tehdään kun löytyy suo, grynderit taas drinkin juo. (4.)

Espoo on osa pääkaupunkiseutua, sitä ei voi eikä pidä kieltää, vaikka kuinka tässä kotiseuturakkauden huumassa houkuttaisikin. Helsingin kasvupaineesta suuri osa on vuosikymmenten saatossa valunut Espooseen, mikä on johtanut myös erikoisiin ja pikaisiin kaupunkisuunnittelu- ja kaavoitusratkaisuihin. Juuri ne ovat saamastaan parjauksesta huolimatta niitä elementtejä, jotka tekevät Espoosta ainutlaatuisen. Rehellisesti sanottuna en itsekään osaa nähdä kaikkia 1970- ja 1980-lukujen rakennuksia kauniina, ainakaan vielä, mutta mitäpä arkkitehtuurin suuntausta olisi seuraavan suuntauksen aikana pidetty yhtään minään? 

Yllättävät ja kiireiset ratkaisut usein tuottavat innovaatioita, niin varmasti myös espoolainen asuinalueiden pikakaavoittaminen, vaikka sitten suolle. Prosessin kuluessa Espoossa on onnistuttu kiitettävästi huolehtimaan asuinalueiden monipuolisuudesta, jota yllä hehkutinkin. Jos jotain muutosta tähän maan tai ainakin kaupungin tapaan kaipaan, niin arkkitehtonisen kunnianhimon lisäystä. Kaupunkikuva on aito ja kaunis, kun rakennukset ovat häpeilemättä sitä, mitä ovat – oli se sitten mitä tahansa. Tai no, ei ihan mitä tahansa, mutta kuitenkin. 

Olen espoolainen, mutta en silti mikään juntti ole, enkä tiedä mitään mistään Hesasta. (5.) 

Espoo on mielentila, elämäntapa ja identiteetti. Ehdottomasti kaupunkilainen sellainen. Ilahduttavasti etenkin siinä mielessä, että espoolaisena sitä voi olla juuri niin kaupunkilainen kuin hyvältä tuntuu. Kenenkään ei tarvitse espoolaisuuttaan varjellakseen tai kaupunkilaisuuttaan todistellakseen olla tekemättä jotain, mitä rakastaa. 

Espoolainen voi uskottavasti nauttia sulkapallosta, rallista, hapanoluesta, kauramaidosta, Popedan musiikista, rahoituksen opiskelusta ja rekan ajamisesta. Minä ainakin nautin noista kaikista. Espoolaiselle mikään ei ole liian kaupunkilaista tai liian maalaista, ei liian hienostelevaa tai liian junttia. Aito kaupunkilaisuus sallii yksilön olla yksilöllinen, ei rajoita tai tuomitse. Espoo sallii. Espoo ei tuomitse. 

Tiedätsä ne espoolaiset, uranaiset, jumalaiset. (6.)

Espoolaisiin saatetaan yhdistää tiettyä pinnallisuutta, kuten yllä kuvailin. Vaikka se ei koko totuus olekaan ja vaikka en pinnallisuutta arvostakaan, on Espoo hyvä paikka tehdä komeaa uraa. Sitä ei voi kukaan kiistää. Kuten ei myöskään sitä, että mahdollisuus uran tekemiseen on luonnollisesti vahvuus, kuten mikä tahansa mahdollisuus – mahdollisuuksia kun ei ole kenenkään pakko käyttää. Espoossa on lukuisia maailmanluokan yrityksiä sekä Suomen johtava kaupallisen, teknillisen ja taideteollisen alan yliopisto. Espoossa on lukuisia tasokkaita ammattikorkeakouluja ja valtakunnan kärkilukioita. Puitteet ovat kunnossa ja mahdollisuudet käsillä. 

Ilahduttavan moni espoolainen näihin mahdollisuuksiin myös tarttuu. Omassa lähipiirissänikin näen sellaista mahdollisuuksiin tarttumista, tilanteisiin sopeutumista, menestyksennälkää ja kunnianhimoa, että se väkisinkin puskee minua ja muitakin eteenpäin. Tuo kunnianhimo on varmasti monen tekijän summa, mutta muualta muuttaneiden rohkeus ja uudisraivaajahenki yhdistettynä äärimmäisen laadukkaaseen koulutukseen ja sijaintiin suomalaisen liike-elämän ytimessä varmasti auttavat asiaa. 

Mitä haluan tällä tekstillä sanoa? En edes yritä esittää kaikenkattavaa kuvausta Espoosta. Yritän välittää omaa kokemustani ja suhdettani Espooseen. 

Entä mitä tästä kaikesta voi vetää yhteen? Ehkä mukaillen: Alkaa E:llä, loppuu O:lla, sä oot “Espoossa”, et “Espoolla”.? (7.)

Ehkä kuitenkin: minä rakastan tätä kaupunkia. En ole rakastunut, minä rakastan. (8.) Se on perimmäinen syy kuntavaaliehdokkuuteni takana. Minä haluan tehdä tästä upeasta kaupungista vielä upeamman. Rakkaudesta kaupunkiin, rakkaudesta Espooseen. 

Siteeratut sanoitukset: 

  1. Juice Leskinen: Espooseen (Tauko I, 1978)
  2. Juice Leskinen: Kielipää (Haitaribussi, 1993)
  3. Juice Leskinen: Espoosta, päivää (L, 2000)
  4. Åttopojat: Espoo (Lauluja Suomesta, 2014)
  5. Edu Kehäkettunen: Espoolainen (2015)
  6. Särre: Hesan naiset (Ei riitä, 2016)
  7. Klamydia: Pohjanmaalla (Klamydia, 2007)
  8. Mikko Alatalo, Juice Leskinen: En ole rakastunut (Senaattori ja boheemi, 2004)

Blogin seuraava osa ilmestyy pian!