Rakkaudesta kaupunkiin,
rakkaudesta Espooseen.

Pekka Hämäläinen – ehdolla Espoon kaupunginvaltuustoon Kokoomuksen riveissä



Tervetuloa sivuilleni! Olen Pekka Hämäläinen, 23-vuotias maisteriopintoja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa käynnistelevä rahoituksen opiskelija. Valmistun kauppatieteiden kandidaatiksi kevään 2021 aikana. Opintojeni ansiosta minulla on vahva ymmärrys taloudesta ja investoinneista myös kaupunkinäkökulmasta. Tätä osaamista haluaisin nyt käyttää rakkaan kotikaupunkini Espoon hyväksi.

Olen asunut koko ikäni Espoossa: Hannusjärvellä, Olarissa, Friisilässä ja tätä nykyä Otaniemessä. Espoo on muodostunut minulle hyvin tutuksi ja rakkaaksi. Tutuksi Espoo on tullut myös sen vuoksi, että olen ajanut työkseni kuorma-autoa kappaletavarajakelussa Uudellamaalla, minkä vuoksi Espoossa ei ole montaakaan kolkkaa, jossa en olisi käynyt. Tunnen Espoon läpikotaisin, ja ymmärrän, että sen eri alueilla on hyvin erilaiset vahvuudet ja haasteet. Olen käynyt kaikki kouluni Espoossa aina varhaiskasvatuksesta yliopistoon. Espoo on koti, joka on antanut minulle paljon. Nyt on aika antaa jotain takaisin.

Kokoomukseen ja Kokoomusnuoriin olen liittynyt vuonna 2013, ja sen jälkeen olen toiminut useissa alueellisissa luottamustehtävissä ja osallistunut kampanjatyöhön lukuisissa vaaleissa. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan AYY:n edustajistossa olen istunut kokoomusryhmän varsinaisena edaattorina syksystä 2019 alkaen. Tiedän, miten politiikkaa tehdään ja tärkeitä asioita edistetään. Samalla olen tutustunut lukuisiin upeisiin ihmisiin ja oppinut paljon myös politiikan asiasisällöstä. Nyt olen valmis hyödyntämään tätä kaikkea – rakkaudesta kaupunkiin, rakkaudesta Espooseen.  

Näiltä sivuilta löydät vaaliteemani, pidempiä kirjoituksia niiden taustaksi, tietoja minusta sekä kampanjani yhteystiedot.

Espoon oikea suunta
on eteenpäin.

Näitä teemoja haluan painottaa Espoon kehittämisessä

Teema 1
Houkutteleva kaupunki opiskella, työskennellä ja yrittää


Espoossa on koti monille korkeakouluille, kuten Suomen johtavalle teknisen, kaupallisen ja taiteellisen alan yliopistolle, Aalto-yliopistolle, jossa itsekin opiskelen. Espoolla on loistavan sijaintinsa, viihtyisän ja toimivan kaupunkiympäristönsä sekä monipuolisten alueidensa puolesta valtava potentiaali olla koti näiden koulujen huippuosaajille ja heidän työpaikoilleen myös valmistumisen jälkeen. Sen toteutuminen vaatii korkeakoulujen, niiden opiskelijoiden, ja yritysten kuuntelemista – niin minä haluan valtuustossa tehdä.

Teema 2
Toimiva kaupunki ajaa, liikkua ja kuljettaa


Yksi Espoon vahvuuksista on aina ollut se, että sen monilla alueilla pärjää hyvin ilman autoa toimivan joukkoliikenteen ja lähellä sijaitsevien palvelujen vuoksi, mutta samaan aikaan Espoossa on mielekästä autoilla, jos se on omassa elämäntilanteessa tarpeellista. Myös tavaraliikenne on toiminut sujuvasti ja kustannustehokkaasti verrattuna monien muiden kaupunkien ahtaisiin keskustoihin ja alueisiin, joilla autoilua on tarkoituksella rajoitettu. Siitä minullakin on kuorma-autonkuljettajan kokemusta. Tästä on pidettävä kiinni myös jatkossa. Joukkoliikennettä sekä pyöräilyn ja kävelyn edellytyksiä tulee kehittää kunnianhimoisesti, mutta ei autoilun kustannuksella – sellainen on kaupungille vahingollista, eikä millään tavalla tarpeellista.

Teema 3
Kouluttava kaupunki esikoulusta korkea-asteelle


Moni Suomen parhaiten ylioppilaskirjoituksissa menestyvä lukio sijaitsee Espoossa, kuten myös itse käymäni Etelä-Tapiolan lukio. Lukiokoulutus on Espoossa erittäin korkeatasoista, mistä voi luonnollisesti olla ylpeä. Huippulukioiden korkeat sisäänpääsyn keskiarvorajat ovat täysin ymmärrettäviä, mutta Espoon viime vuosien kehityssuunta, jossa ylipäätään johonkin espoolaiseen lukioon pääseminen alkaa vaatia yhä korkeampaa peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoa, on huolestuttava. Lukiopaikkojen riittävyys kasvavassa kaupungissa vaatii toimia. Jokaisen peruskoulunsa kunnialla päättävän espoolaisen nuoren tulee päästä halutessaan Espoossa lukioon!